Olen päättänyt, että alkanut vuosi on hyvä. Kakaton vuosi 2014. Kuulostaa lupaavalta, eikö? Siitähän se ihmisen onni on kiinni. Asenteesta. Onhan tässä nyt jo yhdestä jos toisesta epäkohdasta huudettu. Täyteen ääneen. Syystä. Ja syyttä. Jospa siis välillä niitä onnentuntemuksia suusta ulos?

Sitä tässä vain mietin, että onko se ihan ok? Olla avoimesti onnellinen? Onnellinen ihminen kun on vähän outo. Jos sillä hymyilevällä hyypiöllä ei ole päässä vikaa, niin vähintään se feikkaa. Esittää, että kaikki on hyvin. Haluaa, että muut kuvittelevat, että sen elämä olisi muka mallillaan. Vaikka todellisuudessa ei ole. Ei voi olla. Eihän? Onhan se nyt hyvänen aika epäilyttävää, jos ihminen hehkuttaa onnellista oloaan vaikka Facebookissa! Rasittavaa päivästä toiseen lirkuttelua elämän/kumppanin/työpaikan/naapurin/koiran/kissan/aamupuuron/astianpesuaineen/lisäätähänmikätahansa ihanuudesta. Kummallista hehkutusta. Ei meillä täällä Suomessa ei ole tapana.

Täällä kun äidinmaidossa on imetty elämän keskeisimmät viisaudet: "Kel onni on, se onnen kätkeköön." "Itku pitkästä ilosta." "Pessimisti ei pety." "******ks luulit." jne, jne, jne... Järkihän sen sanoo, ettei onneaan kannata suureen ääneen hihkua. Hävettää sitten, kun jälkeenpäin joutuu selittelemään, ettei se nyt ihan niin ihanaa ollutkaan. Suomalaisena tiedän, että on parempi elellä hillitysti oman onnensa nojassa. Mitä sitä nyt muille huutelemaan. Kadehtivat vielä.

Pyllylleen menneistä asioista on sopivampaa avautua. Poloinen, joka on nukkunut huonosti, jonka kahvinkeitin on rikki ja toinen kumisaapas hukassa juuri sinä sateisena päivänä, kun on pakko laahustaa töihin jalkaisin, saa kaiken empatian. Oikeutetusti vieläpä. Yli-ihminen, joka on herännyt aamuviideltä (kauniina ja levänneenä) juostakseen salille keräämään päiväänsä energiaa, ärsyttää. Niin se vaan menee. Enkä ole kateellinen. Tämä ei todellakaan johdu siitä. Lapsellista edes ajatella noin. ITE OLET!!!

Tarkemmin ajateltuna taitaa olla parempi olla ihan ihan hissuksiin, jos onnellinen päivä sattuu kävelemään vastaan. Jos iloa alkaa levittelemään koko maailman nähtäväksi, se luultavasti kärsii inflaation tai loppuu jopa kesken. Ja miten sitten suu pannaan? Siinä kohtaa ei perisuomalainen lohdutus paljon auta.

"Mitäs minä sanoin."