Blogi. Mikä ihana tekosyy jättä oikeasti tärkeät asiat hoitamatta. Varsinkin, jos on lomalla. Blogikirjoittelu kun lienee melko hyvä mittapuu sille, onko oikeasti kiireinen. Luultavimmin mahtava ideani ajatusten avaamisesta jää tähän yhteen kertaan. Tai ehkä kahteen. Hyvällä tuurilla kolmeen. Tai ehkä jatkan taas seuraavalla lomalla. Jos muistan ja jaksan. Ei olisi nimittäin ensimmäinen kerta, kun alkuinnostuksen jälkeen heitän hanskat, tai tässä tapauksessa näppiksen, tiskiin. Niin tai näin, ajattelin kokeilla horjuvan korteni kantamista blogikirjoittelun kasvavaan kekoon. Sitäpaitsi! Olen päättänyt muuttua takakireästä ämmästä suvaitsevaksi ja ymmärtäväiseksi naiseksi. Olkoon siis ensimmäinen ymmärtäväisyyteni kohde minä itse: Saat anteeksi, jos kirjoittelet blogiisi vain silloin tällöin, kun siltä tuntuu, eikä Kiirettä ole.

Kiire. Tosiaan. Siinäpä merkillinen kaveri. Kiire tuntuu vaanivan nurkan takana ihan joka hetki. Se on siitä tylsä vieras, ettei se paljoa kysele, kun tunkee sielun ovesta sisälle. Ja kun se pirulainen on pujahtanut mieleen, on siitä hankala päästä eroon. Ei auta viisastelu siitä, että sen on ihan itse, omin pikku kätösin toivottanut tervetulleeksi. Ei auta hengittely. Ei  laskeminen sataan. Ei edes tuhanteen. Tai kahteen. Ei.

Kiire saa itsensä kertautumaan. Se saa tavarat häviämään. Muistin toimimaan päin honkia (mäntyjä ja petäjiä). Se saa kahvinkeittimen jäämään päälle. Kalenterin katoamaan. Koiran oksentamaan karvalankamatolle. Bensan loppumaan. Auton hajoamaan. Lista on loputon. Äläkä siinä lukiessasi mieti, että nämä kaikki asiat olisi voinut hoitaa ennakoimalla. Kiire ei ennakoi. Ikinä.

Loppujen lopuksi vika ei edes taida olla Kiireessä. Olisi naiivia väittää, että syyllisiä on vain yksi. Ongelma lienee siinä, että tullessaan Kiire saa hyvän ystäväni Hermon menemään. Hermo ei siedä Kiirettä. Jos Kiire tulee, Hermo menee. Ja siinä meillä on visainen pulma. Miten saisin nämä kaksi kaveria samaan tilaan? Vielä tähän päivään mennessä en ole onnistunut. Yhtälö on kertakaikkiaan mahdoton. Olen täysin kädetön tämän ongelman edessä. Tiedostan, että maailma on paha paikka. Tiedostan, että olemassa on suurempiakin asioita. Mutta aijjumalaut, kun se lapanen putoaa siihen lätäkköön ja aamuruuhka on täynnä idiootteja. Syytän Kiirettä. Ja mennyttä Hermoa.

Itsessänihän ei juurikaan ole vikaa.