Luin äskettäin artikkelin nuoresta naisesta, jonka motto on: "Naura joka päivä". Ajatuksen tasolla idea on hyvä. Mutta mitäpä, jos ei naurata? Joojoojoojoojoojoojoooooooo. Turha alkaa saarnata perspektiiveistä. Kyllä. Asiani ovat ihan hyvin ja on paljon juttuja, joista olen kiitollinen. Mutta että nauraisin. Joka päivä? Niinku ääneen? Onko sellainen edes sopivaa?

Toisinaan tuntuu, että Friedrich Nietszche (kuka antaa lapselleen noin pahuksen hankalan nimen!?) osui melko lähelle totuutta sanoessaan: "Maapallon surullisin eläinlaji keksi naurun". On onni, jos näin on. Ihminen kun on helposti varsin melankolinen hahmo. Nauru auttaa. Kuulemma... Vaikka muistaahan sen. Mikä onkaan vapauttavampaa (Njoo, hyvä seksi - tottakai. Mutta sekin on iloinen asia) kuin nauraa täyteen ääneen? Ihan vaan siitä ilosta, että on hyvä olla.

Artikkelissa kehotettiin menemään aamulla peilin eteen ja nauramaan väkisin, jos ei herätessä valmiiksi jo naurata (voiko kukaan ilahtua herätyskellon soidessa, kysyn vaan). Ihmiskeho ei tunnista, onko kyseessä oikea nauru. Endorfiinia alkaa erittyä joka tapauksessa, ja olo paranee. No. Tuumasta toimeen. Asetun aamulla peilin eteen. Ei naurata. Ennemmin itkettää. Alan tekonauraa. Ei naurata edelleenkään. Hohottelen. Ei vieläkään. Hihittelen. Ei. Jossain vaiheessa alkaa kuitenkin hymyilyttää. Niinku oikeesti. Oma idioottimaisuus nimittäin. Näen sieluni silmin, kuinka joku löytää minut peilin edestä ilveilemästä ja tilaa valkotakkiset paikalle enempiä kyselemättä.

Nauraminen ääneen tai ilman syytä kun on paheksuttavaa. Aikuiset ihmiset eivät pyrskähtele tai hekottele. Hyväntuulisuus ei ole korrektia. On soveliaampaa kulkea kadulla otsa rypyssä kuin kajauttaa ilmoille vapautunut nauru. Herrajjumala! Kiinnität muiden huomion. Itseesi. Erotut massasta olemalla iloinen! Ei meillä suomalaisilla ole tapana. Paitsi että mitäpä jos olisikin? Keneltä se on pois? Ehkä ensi kerralla paheksumisen sijaan hymyilenkin takaisin sille näkyvästi onnelliselle ihmiselle. Ainakin lupaan yrittää.

Ystäväni poikkesi äsken yllätyskäynnille. Toi mukanaan punaisen ilmapallon, halasi ja lainasi ainaviisasta Nalle Puhia: "On mahdotonta olla masentunut jos sinulla on ilmapallo."

Ja me hymyilimme. Yhdessä. Ääneen.